keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Pitkästä aikaa.

Kaikkea on tapahtunut. Joulu, bileitä, tapahtumia. Nyt täällä hostellin terassilla kirjoittelen Wouterilta lainaamaani läppäriin mitä päähän sattuukaan viimeseltä viikolta. En oo päässy päivittelemään niin ärsyttää, mutta kaipa se tästä.

Torstai. Billboard. Isot joulubileet, mutta en jaksanut sitten panostaa yhtään saamaan ihmisiä sisään, mutta hyvin se silti meni. Jo ja joku toinen täällä hostellilla jo panosti mun puolesta levittämällä flyereitä, ja sitten meitä olikin joku 20 tai enemmänkin. Ilta oli aika mukava, jouduttiin tosin aikasta paljon jonottamaan sisään, mutta sitten oli jeppistä. Otin tosin aika rauhallisesti, join vaan pienet huppelit koska tahdoin jostain syystä ajoissa kotiin. Nukkumaan ajoissa, että jaksaa sitten herätäkin. Palkkaani en vieläkään ole viimeiseltä kolmelta viikolta saanut, ja jos sitä ei nyt pian näy niin tuskin kamalasti on inspistä enempää ihmisiä sinne hommatakaan. Ne on kuitenkin mulle jonkun 100 dollaria auki ja 60 dollaria drinkkikortteina. Pirulaiset, katsotaan nyt.

Vaikka ajoissa piti herätä, jotenkin se yllätyksekseni valuikin sinne jonnekkin viiteen asti. Sängyssä lojuminen rillutteluillan jälkeen vaan on parasta. Lähinnä siksi että on niin nihkeä viimeillasta, eikä tahtois mennä suihkuun jotta voi mennä ihmisten ilmoille. Mutta joo, sitten joskus sitä tulee fiilis että pakkohan se on joskus nousta. Viideltä se tuli.

Lähdettiin sitten hirveän tyttöjoukkion kanssa Lygon streetille, joka on kuuluisa sen monista upeista ruokapaikoistaan ja kahviloistaan. Tytöt tahtoi italialaista, ja mullehan se passas. Pastamestaan mentiin sitten, ja tilasin erikoisen yhdistelmän; Tortellini Carbonara (tosin se sit äänestettiin parhaaks tilatuks ruuaks, hähäää!).

Valuttiin takasin kotio, ja hengattiin vaan hitaasti tekemättä mitään. Olin Adelen seurana kun se pakkaili, aamulla oli lähtö sillä kohti Sidniä. En tiedä miten mä taas valvoin johkin neljään asti, mutta niin, unille painuin vasta sitten. Erittäin hiljainen perjantai, säästelin tulevaan joulurupeamaan.

Lauvantai! Heräsin aikasin joskus yhdeksältä kun Adele lähti ja tahto sanoa vielä heippansa. En sitten painunutkaan unille enään, vaan lähdin kaupungille käppäilemään. Aamupalalle nälkäiseen jaakkoon, jne jne. Jotenkin muisti jo hamartyy lauantailta, mutta mielestani ei mitaan kummempaa edes tapahtunut. En muista, pakko myontaa. Mur. Mut eipa silla valia.

Sunnuntaiaamuna olikin muuton aika. Muutin sitten vaan tollaiseen isoon dormiin kunnes lahden Sydneyyn. Piti pakata kamat aikasin, jotenka heräsinkin ihan ajoissa joskus puol kymmenen. Onneksi pakkasinkin, koska kannoin jo kamani seuraavaan paikkaan jolloin rennommin ottaneet kaverini saikin äkkilähdön kun hostellin ääliömanageri tuli huutaen huoneeseen valittaen kuinka kaikkien pitäis olla jo menossa ja kuinka sotkuista on ja kuinka hirveää ja kamalaa ja äääh. Onneks ite selvisin sieltä ihan kunnialla sitten.

Joulufiilistä yritin kasvatella, mutta se ei ollutkaan niin helppoa. Jotenkin sateinen ja lämmin keli ei oikeen pysty sytyttämään.

Kuitenkin sunnuntai oli aika leppoisa. Yhden maissa lähdettiin St Kilda beachille viettämään joululounasta meren lomaan, piknikkimuodossa tietenkin. Alkuun se oli tosin aika pelottavaa kun meitä oli vain minä ja seitsemän saksalaista, mutta sitten sinne tuli ranskalaisia ja brasseja jotenka elämä hieman helpottui. Alkoholi virtas ja sakemannit oli tehnyt ihan hyvää ruokaa, ja aurinkokin välillä pilkahteli.

Sitten Melbourne kuitenkin näytti persoonallisuutensa, ja kahdessa minuutissa auringonpaiste muuttui sademyrskyksi, joka heitti kaikki kamamme ympäri biitsiä ja aiheutti pienen paniikin. Tuuli vihelsi niin että tuolit lensi ympäri terasseja, ja puut heilui vaakatasossa. Oli aika huimaa. Siinä samassa rytäkässä Fatima onnistui vielä astumaan lasinsiruun rannalla, ja jalasta vuoti verta todella ryhdikkäässä kaaressa. Päästin yhteen kahvilaan sisään, ja alkoi taas hymy näkyä ihmisten huulilla. Fatimankin jalka saatiin korjattua, ja kaikki oli hyvin.

Sporalla sitten takasin kotio myrskyn keskellä, joulufiilis korkealla. Hostellilla sitten hengailtiin ja happy houria vielteltiin. Sitten illemmalla päätettiin lähte St Kildaan takaisin, siellä pitäis olla monia biletysmestoja. Ensin mentiin paikkaan nimeltä Prince of Wales, aika sympaattinen brittibaari. Tosin sinne päädyttiin vaan kun kaikki muut kaverit oli siellä, ja tahdottiin sitten yhdessä jatkaa jonnekin muualle. Olin vaan aivan täysin poikki koko illan. Liian vähän unta, taaaaaas. Mutta joo, tän baarin jälkeen lähdettiinkin sitten homobaariin, en tiedä miksi. Eihän siinä, se oli ilmainen sisään ja ihan hyvä musiikkikin soi. Kun mentiin sinne oli todella vähän ihmisiä, mutta illan mittaan niitä sitten tuli lisää ja lisää. Rahaa kun ei ollut niin en mitään juonut, mutta sehän oli vaan hyvä juttu. Meinasin silti vaan sammua kokoajan tosin väsymyksen takia tälläkertaa.

Taksilla sitten kotio, ja samantien tutimaan eli nukkumaan eli uinumaan.

Erilainen jouluaatto todellakin. Mutta en valita, periaatteessa oli ihan hyväkin.

Täällähän oikea joulu on vasta 25.12, niinkun tuppaa olemaan aika monissa maissa. Olin yksi kummatuksista jotka juhlii jo edellisenä päivänä. Koska edellisenä päivävä olin ollut niin väsynyt, päätin että nukun mahdollisimman pitkään. Pääsin ylös sängystä jo kolmelta iltapäivällä, ja ryntäsin samantien alakertaan. Wouter ja Leon olikin baarissa töissä kahdestaan, ja kaverit kasassa juhlisti joulua syöden ja juoden. Yllätys yllätys! Päätin sitten ostaa wouterilta yhden siiderin, ja kun huomasin ensimmäisen kerran miten hän antoi saman rahan vaihtorahana jolla yritin maksaa, alkoikin pieni juomisjuhla. Pojat ei siis meiltä veloittanut koko iltana mitään, kiva joululahja kaverit J

Juhlatunnelma nousi, ja pieni joulufiiliskin kun oli paikalla monia joulupukkeja ja joululaulut soi. Ulkona tosin satoi ja satoi, mikä ei sinänsä ollut hyvä asia. Mutta en valita, oli todella kivaa. Kun pojat sitten sai vuoronsa päätökseen, lähdimme Pugg Mahonesiin, eli irkkubaariin joissa on aina maanantaisin kelpohinnat. Siellä tanssittiin livebändin tahtiin ja pidettiin lepposaa joulua. Minä ja mun Sombrero. Se on aika makia!

Ilta loppui sit siihen kun lähdettii pois ja mentiin nukkumaan (yllätys yllätys!). Eli ei mitään ihmeellistä sinänsä. Sain yhden lahjankin, suolapurkin. Kiitti Jodie :D

Tiistaina katseltiin telkkarista aika paljon krikettiä, en sitten tiedä miksi. Aloin jopa hieman ymmärtämään sitä. Omituisinta on tosin että nyt on tää suurin peli eli Australia vastaan Englanti, Ashes. Ne pelaa viisi kertaa viisi päivää. Joka päivä puol yhdestätoista johonkin seitsemään. Ja Australia on jo voittanut, ja silti ne pelaa vielä kaksi kertaa tuon viiden päivän session. Tämä neljäs kerta on nyt meillä täällä Melbournessa, ja koko paikka on täynnä englantilaisia faneja, lempinimeltään Barmy Army. Go Australia, britit on tyhmiä.

Sitten joskus keskellä päivää rupesin kertomaan kaverilleni mitä teen työkseni, ja samassa hengähdin että onneks ei tarvi mennä ens kerran kun vasta tiistaina töihin. Sitten kattelin kalenteriani, ja huomasin että kappas, nyt on tiistai. Pienenä yllärinä tuli miten noi joulupäivät meni noin nopeaan, mutta mikäs siinä. Oli nyt sitten ohjelmaakin. Tiesin vielä että Jenni ei ole töissä niin saatan ehkä tehdä suomeakin. Tosin joo, en tehnytkään. 2h norjaa ja loput tanskaa, mutta jotenkin oli niin hyvä fiilis että jopa tein ja paljon. Kun ilta oli päätöksessään sanoin sitten että c u in 2007, ja lähdin viettelemään pitkää lomaani. Ensi kerran töitä 5.1.2007. Hui.

Hostellille päästyäni duunista Jodiekin lopetteli omaa yövuoroonsa ja mentiin sitten mäkkiin aamupalalle, kun olin yhet aamupalat sille auki. Se sit kertoi miessotkuistaan ja koitin kovasti lohdutella. Unille vei kuitenkin tieni pian, olin luvannut Leonille että mennään shoppailemaan illemmalla, ja pitäis herätä ajoissa. En kuitenkaan herännyt, koska oli mahdotonta saada unta kun 14 hengen dormissa aina joku on hereilla ja pitaa mekkalaa. Mutta onneks nyt on kaupat auki aika pitkään kun on noi joulualet alussansa. Ensin mentiin kuitenkin ostamaan liput torstaiseen krikettipeliin! JOO! Kukaan meistä ei oikein tiedä sääntöjä, mutta jos yhellä areenalla on 100 000 ihmistä katsomassa krikettiä, varmasti jo se tunnelma on hyvä syy mennä peliin. 15e istumapaikat 8h kestävään peliin, en valita. En malta odottaa, oon ihan innoissani J Aamulla sit herätys, 10.30 pitäs olla paikanpäällä. Kivaa! GO AUSSIE!

Sitten sen jälkeen päädyttiin menemään katsomaan alennusmyyntejä. Ostinkin kolme paitaa, yhdet sortsit ja sukkia. Kaikki alennuksista, mutta kyllä sitä rahaa kuitenkin meni. Päätin vaihtaa joululahjakenkäni halvempiin, ja ostin sitten vähän äidinkin rahoilla vaatteita, pitäis mennä aika tasoihin niitten kenkien hinnan kanssa loppujenlopuks : - )

Mut joo, nyt on parempi mieli kun ei oo vaan näitä samoja risasia vaatteita. Hostellille sitten syömään, ja nyt oon aika kauan kirjotellu tätä katsausta viikon tapahtumiin. Wowie pääsee parin minuutin päästä töistä, ja lupasin mennä sen kanssa tsekkaamaan yhtä uutta loungea ja juomaan pari olusta. Mutta kuitenkin ihan vaan pari, huomenna tosiaan sinne krikettipeliin aamusta. Saa nähdä nyt millasta siellä on, kivaaaa J

Nyt taidan kuittailla, pitää mennä vaihtamaan vaatteita. Tosin eka kipasin uppaamassa tan nettiin niin ehka joku tata lukeekin. Saa nahda :D

<3

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Moi.


Ei oo mitaan tapahtunu, nii en kerrokka mitaan! No okei, vitsivitsi.

Oli tarkotus joo menna ostaa kengat. Mut sit ku paasin kauppaa, nii suurin koko oli jotain 9 1/2, eli jotain 42. Kiva kiitti! Vanhoilla mennaan sit toistaseks. Pakko kyl loytaa uudet, oon vaan aika nirso. Ku haluun sellaset joist tykkaan :I

Takasi ku tulin nii kaverit sano etta nyt mennaan vuokraa auto. Ei paadyttykka mihikka Hyundaihin vaan aito ihana Ford Falcon! Herkkua. Se on vissiin aika ripeakin. Wrooooom!

Mitas muuta tapahtu. Ei vissii mitaa. Pesin vaatteita, menin leffaan.. The Prestige, oli ihan hyva. Oltiin sellasessa leffateatterihuoneessa missa oli vaan isoja beanbageja missa chillattiin ja katottiin leffaa. Tosin osottautu mulle hieman liian mukavaks, edellisen yon liian lyhyet unet kostautu ja nukahdin ehka pari kertaa... Mut ei leffan vika, vaan unien. Onneks mut aina heratettiin aika tehokkaasti :D

Sitten kaveltiin kaupungilla tunti pari, ja unille. Ei mitaan kummallista siis. Samaa huttua.

Tanaan herattyani myohaan menin aamupalalle ja en tehyt mitaan. En sitten yhtaan mitaan. Istuin hostellin terassilla kavereiden kanssa tuntikausia, join pari sidukkaa ja lahdin toihin. Ja taalla nyt ollaan. On mulla sit janna elama ;)

Mut eikai sita jokapaiva tarvikkaan mitaan tehda. Tanaan alkaakin sitten loma tiistaihin asti, ja sitten on taas viikko lomaa. Ja palkallisia lomapaiviakin aina valissa muutama. Eli ankaraa joulun juhlimista jokseenkin erikoisissa fiiliksissa. Ei kylmaa, ei lunta, ei perhetta, ei lahjoja. Ehka isot bileet jossain yokerhossa. Tai siis mitenniin ehka.

Mut joo. Taas oon liian pitkan tauon viettanyt, vaikka lyhyelta tuntuikin. Jos jaksais viela olla tekematta mitaan 3.5h, niin kaikki olis hyvin. Tanaan olen siis tehnyt pyoreat 0 signausta. 0. Se on aika vahan. Mut joo, Norjan Shellit on tosi vaikeita.

Menen. Huomenna Billboard Thursdays taas.

<3

maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Hei.

Toissa olen taas.

Tanskaan soittelen ja rankkaa duunia painan. Tosin en tuu huomenna, enka perjantaina. Eli kolme paivaa vaan talla viikolla. Ja ens viikosta lahtien saan teha vaan kahta paivaa, buu :( Ei oo nii paljoa toita. Se ei iha riita elamiseen se raha, eli pitas keksia jotain muutakin.......... Billboardistakaan ei iha hirveasti saa :P

Nojoo, en jaksa ressata. Huomenna meen ostamaan uudet kengat, se on aika siistia! Ne on ihan turbohienot. Sitten illalla viela leffaan, ja jotain sellasta.

Tanaan ei yllari oo tapahtunu mitaan. Kaytiin vertailemassa autovuokrauksien hintoja, tyydytaan varmaan johki Hyundai Tuscaniin taas. 80$ per naama edestakas sidniin, ei paha ollenkaan. Saa vaan aika paljon ajella jos yhdessa yossa aikoo sinne ehtia, se on kuitenki aika sama ku ajais helsingista rovaniemelle....

Nojoo. Mut tulee salettiin loistoreissu, en malta odottaa :) Yopaikkaahan ei mulla siella ole, mut eipa silla valia. Aina sita jotain keksii.

Tahtois vaan kotio, vaikkei vasytakkaan. Oon omituinen.

Mutni. Ei mitaa kummempaa. Sain kuulla etta voin nyt pysya hostellissa pitempaankin. Ei tartte muuttaa jouluksi ulos.

Plaah, meni aika taas quoteseja lukiessa. Pakko menna takasi. Heippa.

<3

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

Termoskannu!

Ompas ollut leppoisaa.

Eilen tosiaan oli ne pikkujouluruiset. Oli aika kivaa, ilmaista juomaa ja ruokaa ja kaikkea. Yllattavan paljon siella sitten olikin ihmisia joita tunsin. Vaikka en ketaan taalta tunnekaan. Ehka sittenkin tunnen :)

Jotenkin sekin ilta venyi sitten aina puol seittemaan aamulla, ja sitten nukuin viiteen iltapaivaan. Tosin nyt vielakin vasyttaa, ei taida mikaan unen maara riittaa mulle. Hostellilla oli jotkut joulubileet taas, koomailin siella kavereiden kanssa kunnes sitten pitikin jo duunia lahtea painamaan. Adele teki mulle onneks ruokaa, kiitti! Teen kyl takasi, no worries.

Ei tas mittaa ihmeellista. Duunissa oon, painanu Tanskaa koko illan. Heti alkuun sain kolme blockbuster signausta tehtya ihan tosinopeeta, ja sen jalkeen en oo jaksanu ressaa. Vaikka Helga vahan painostaakin. Ei ressaa!
Tahtois vaan kotio nukkumaan. 3.5h jaljella, ei paha rasti sinansa.
Aiti kyselee mita haluan joululahjaks, enka keksi mitaan. En ma kaipaa suomesta mitaan paitsi kuivauskaappeja ja tiskiharjoja. Ja en ma niita halua tanne postitettavan. :D

Pitaa keksia jotain.

Ei kulje toi ajatus tanaan yhtaan.

Taidan menna nukkumaan. Tai siis toihin.

<3

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Hepokatti maantiella poikittain.

Ain laulain tyotas tee. Tanaan on jostain syysta laulattanu kauheesti. Ja Zen Cafeta viela, tosi omituista.

Torstaiaamuna kun menin hostellille, niin Jodie paas samaan aikaan toista. Otettiin sit yhet tuopit, ja mentiin marketille syomaan. Takas kun paastiin, Wouter oli jo alottanu tyonsa, ja kellokin oli jo jotain 0830, jotenka en ma suostunut nukkumaan menemaan. Oli luvattu jotain 32 astetta, enka tahtonut pilata paivaa nukkumalla sen yli. Wouterin kanssa mentiin sit ostamaan hostellille christmas crackereita ja kaikkea joulutilpehooria. Muummoassa xmas liljoja! Sain kiitosta hyvasta valinnasta, oon synnynnainen kukkapoika.
Kellokin ravahti jo 10, ja paatin etta haluun menna North Melbourne Poolille nukkumaan ja uimaan. Heratin sitten Leonin ja Jenniferin ja pakotin ne lahtee mun kanssa. Leon suostukin mikali eka mennaan ostaa sille kengat. Ja mehan mentiin. Hienot kengat, loysin samalla ittellenikin muttakun ne maksaa 180$......

Nojoo. Sitte mentiin taaaaas hostellille, ja kello olikin jo yks. Wouter paas toista, ja Leon ei ollu kamalan terve, niin ne teki sit vaihtokaupat ja Wouter lahti mun ja Jennin mukaan. Heti kun noustiin North Melbournessa tramista tuli hirvean kylma tuuli. Sissina sitten kuitenkin meniin sisaan ja koitettiin nukkua. Mutku oli liian kylma nii pakko menna uimaan. Joku 3-4h taas polskuteltiin kuin pikkukakarat, ja pelattiin vesipalloa joittenkin paikallisten kanssa. Oli lepposaa. Vasymys kuitenki oli aika valtava kun sielta paasin... Paatin etta meen nukkumaan hostellille pariks tunniks kun mun piti menna taas toutaroimaan. Sitte tiskailin ja aloin valmistautumaan iltaan...

Sain jotain 35 ihmista kasaan, ja sitten lahdettiin Billboardiin. Kassatytto-Tarynin mukaan sain 26 ihmista sisaan... Myohemmin illalla menin sit juttelemaan sen kanssa, ja se oli hassua. Kun 10 ihmisesta saa tietyn summan, ja 30 suuremman, eli siina on tollanen iso porras. Menin sitten sanomaan etta ihan varmasti toin yli 30, ja sitten Taryn kysy multa vaan etta "are you german?". Naurahdin ja sanoin en, sitten se hymyili ja pisti nelja viivaa lisaa paperiin. Oli jotenkin outo hetki, mut nauratti kovasti :D

Ilta oli kylla taas ihan loistava vaikka aika hiljainen. Nukkumaan en taas paassyt vastakun joskus seittemalta aamulla, ja sittenki oli aika nihkeaa nukkuminen. Nyt on univelkaa sitten ja kunnolla.

Tanaankin piti toutaroida, paatin menna pyyhkeen ja tyynyn kanssa puistoon ja koittaa nukkua. Eihan sekaan onnistunut kun palelin ihan alyttomasti... Heti toutaroinnin jalkeen pitikin sitten lahtea tanne toihin, ja taalla sita nyt ollaan. Tulin tanne siks nyt koska saa korotettua palkkaa, pomojen ei pitais olla taalla, ja ei tarvi lahtea ulos perjantain kunniaksi. Eli rahanmenetyksen sijaan saankin rahaa! Mutta joo, pomoja taalla onkin kaksin kappalein, mut onneks niilla on vahan perjantaifiilista niin saa aika rennosti tehda hommia. Korsnasin Shelli mua edelleen vaivaa tuolla prkl! Mintullekki soittelin ja pistin sen tekemaan yhta tehtavaa, toivottavasti menestyy :D

Mutta joo, taas mun tauko hieman venahti, pakko menna taas painaa duunia. Huomenna sitten firman valtavat pikkujoulut, ja Jodie joutuu esittamaan mun tyttoystavaa 5h :D Hassua.

Kuittaan. Pus.

Ps. Nyt on ihoki lähteny hartioista. Aika sairaan näkönen. :D

<3

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Helerempsis taas!

En oo kirjotellu, ku ei oo tapahtunu mitaan. Pakko silti kirjotella valilla, ettei unohdu ettei oo tapahtunu mitaan :D Oon vaan tehny toita ja nukkunut. Tanaan kaytiin Silken ja parin suomalaisen (Elinan ja Taijan) kanssa Night marketilla, kun mun piti ostaa mun tyokaverille joululahja. Kun meilla on taalla firmassa sellainen secret santa leikkijuttu, eli kaikki saa yhen nimen jolle pitaa ostaa lahja, mut sille ei saa sit kertoa kelta se on... Ostin sitten suklaasalamipotkon. Joo, tiedan, outo idea, mut ei siella vaan ollut muuta. Eika ollut sitten muuta vaihtoehtoakaan. Paree ois kelvata tolle norjalaisaasialaiselle! Oikeesti noi lahjat vaihdetaan vasta huomenna, mut ite en tuu duuniin nii sain tanaa jo omani. Eli kaktuksen!
Siina oli joku nahy kortinkin kans ihan vaivaa. Se oli aika hieno. Saa olla taalla tyopaikalla viela jonkun aikaa ennenku vien sita pois.

Mitas muuta. Jenni ei tykkaa musta sen takia kun Helga tykkaa musta! Eli siis Helga on meidan team leader, ja se antaa mun tehda kokoajan suomen assigmentteja ja Jenni joutuu tekee muiden. Kun se on kuitenkin taysaikanen niin luulis etta se sais teha tota sen aluetta ennemmin kun ma. Ja sit sita arsyttaa sekin etta saan enemman palkkaa vaikka oon vaan osa-aikanen, mut arsyttais se muakin tietenkin. Tosin saan sita vaan nyt ja vaan siks koska jos ottaa tyosopimuksessa sovittujen paivien lisaks lisapaivia, saa sita 5$ korkeempaa palkkaa. Ja oon silla palkalla tehy aika paljon. Tallaki viikolla teen 5pv taalla toita, yhden paivan billboardissa, ja kolmena paivana viela hostellillakin. Ja sina yhtena vapaapaivana on sit firman bileet, huhhei :D

Nyt sain ekan kunnon palkankin. Tosin siita jai viela montasataa uupumaan kun ei oltu muistettu tayttaa yhta kaavaketta oikein. Mutta saan ne tassa joskus, jea! Hostelliltakin ne sano etta saankin ehka olla joulun yli. Ei haittais, kuitenkin se on about saman hintanen kun joku kamppa, ja mulla on siella kaikki kaveritkin. Tosin kylla ma sielta siis muutan, mutta en ihan viela :P Vuonna 07 sitten, mikali nyt saan siella pysya. Varmaa se ei toki ole. Thumbs up!

Tanaan tuli sporatarkastajatkin taas, taas selvisin mun tempullani. Pitaskohan loppuaika tehda silleen samanlailla. Siina on vaan se vaara etta ne alkaa muistamaan mun naamaa (tai kirkkaan keltasinista takkia). Sitten ne ei valttis tykkaa. Ei voi vedota olevansa turisti. Tosin tanaan ne ei ees sanonu mitaan kun leimasin sen kun ne tuli sisaan. Ihan tyytyvaisina tarkisti sen ja hymyili. Jea.

Huomenna on taas suuri ilta, Billboard thursday. Toiksi ma senkin lasken kun siita palkkaa saan, mutta ansaitsen hieman juhliakin taas kun toita on painettu. Ja tulen viela perjantainakin tekemaan, tahtoo sita rahaa. Ja viela korotettua palkkaa, jee!

Mutjuu. Kiitokset viela Miikalle etta suostu hoitamaan ne kaksi Tampereen keikkaa ;) Liittykaahan muutkin meidan tyontekijoiksi, mikali haluatte vahan lisarahaa ja auttaa mua. Soittelen sit teille! Pistakaa viestia ku ootte rekisteroityny nii aktivoin teidat taalta.

Viela olis 2.5h toita. Ei oo paha nakki, on ollu taas ihan rentoa. Mulla on Suomessa viela 3 assigmenttia, kun taas jollain tanskalla on yli 300... Etta ihan hyvassa kondiksessa meidan markkinat ;)

Luen tassa viela uutiset ja viivit ja wagnerit ja sitten takas duuniin.

Kirjoitellaan taas rakas paivakirja.

<3

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Morlonsoo!

Taalla taas, duunissa ruokatauolla. Eilen kun duunista paasin, menin hostellille moikkaamaan toihin lahtevaa Danielia (niinku joka aamu) ja sitten ootin etta Jodie paasee toista ja pelattiin pari bilista. Sitten se tytto tahto aamupalaa, nii kaytii kokeilemassa milta maistuu kunnon posh aamupala. Tai siis Jodie testas. Pari paistettua kananmunaa, baked beanseja, paahtista, 9.5$ ja mulkkaava tarjoilija. Ku ei naytetty bisnesmiehilta. Mut kuulemma oli iha tavallista, buu siis.
Ma join vetta.

Sitte taisin menna unille. Joo. Herasin joskus neljalta, ja mitaan ei tapahtunut. Hiljainen paiva ollut kylla. Kun ei lammintakaan ollut, jotain 20 koko paiva... Nytkin duuniin lahtiessa piti takkia kayttaa, huoh! Nihkeaa. Ne eiliset 42 asteen ennatyslammot ei tuntunu ees yhtaan liian kuumalta. Sais olla kokoajan sellaista :o

Janiin, taalla taas duunia painetaan. Jenni ei tanaan tullut, ja mulla on ollut tosi kivaa kun olen saanut hoitaa Suomen markkinoita. Kaikki on kontrollissa, ja oon saanut tosi paljon aikaiseksikin. Taidan talla viikolla tehda 5 tyopaivaa taalla, ja yhden sitten siella billboardissa. Lauantaina vois olla tekematta toita, kun on firman valtavat pikkujoulupippalot Lexus Centressa jossain tossa kaupungin lahistolla. Pelottavaa, ensimmaiset tyopaikan pikkujoulut mulle! Oon vaan kuullut lengedaa sellaisista, saas nahda nyt.

Mulla on vaan kamala sporatarkastajakammo nyt. En oikeen viittis lippuja ostaa kun ne on niin kalliita. Tai siis edelleen kannan validoimatonta lippua taskussa, jota sit naytan jos tarkastaja tulee ja ankytan jotain turistienglannilla. Mutkun ei tahtois ressaa. Kuukausilippu maksaa sit 100$/kk, joka on liikaa. Voisin hommata sen opiskelija-alennuksilla kayttamalla Leonin korttia, mutta siina on se ongelma et sit pitais kantaa sita opiskelijakorttia aina messissa. Tosin en sit tieda kysyyko ne sita tarkistaessaan kortin. Sittenpa tuo maksais enaan 50$. Hmm.

Toinen juttu joka mietytittaa on hostelli. Tanaan sain kuulla etta ma en voi asua siella 25-29.12, koska niilla ei ole tilaa mulle. Olin vahan etta aha, kiitoksia. Aattelin kuitenkin udella Jennilta, voiko niiden entiseen kamppaan menna punkkaamaan siksi aikaa. Niilla on kuitenkin vuokrasopimusta siina viela ens vuoteen asti, ja siella pitas olla sangyt ja kaikki. Yksio, sopis mulle hyvin. Pitaa kysya.

Ainii yks juttu viel! Eilen kun toista sangyn luo paasin, otin paitaa pois ja ihmettelin etta mikas finni siella hartioissa on kun tunsin pienta kipua. Sitten paijasin hartioitani ja olin etta mitah, ma olen palanut! Viimeksi taisin palaa vuonna nakki ja sota Turkissa, ja silloinkin uima-altaassa. Eli ma voin palaa, mutta ainoastaan uidessani. Hyva tietaa! Olenkin normaali.

Vielakun ruskettuisi...

Nyt loppu. Kuittaan. Taas kirjoitin liikaa enmistaan. Koitetaan teha talla elamalla jotain ;)

<3

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Moikka!

On taas tapahtunut.

Silmalasit on kunnossa. Seta oli ensin ne tosiaan rikkonut, ja mitaan vastuuta ne ei ottanut siita. Koitti korjata, ja onneks onnistui. Muuten olisin ehka suuttunut. Nyt vahan muuttui ulkonako kun molemmille puolille pokia tuli ruuvit, mutta nayttaa ihan hyvalta. Oon tyytyvainen.

Perjantai-iltana sitten suunnitelmissa oli menna ruotsalaisen tyokaverin laksiaispippaloihin Cookie nimiseen paikkaan Jennin kanssa. 9.30pm tavattiin baarin edessa, mentiin sisaan, ei loydetty ketaan. Soitettiin niille, ja ne olivat kuulemma yhden Pirittan luona, joka myos on toissa GapBusterilla. Tosin isompana pamppuna, se just testas mun suomenkielentaidon sillon haastattelussa.
Se asui korkean kerrostalon korkeassa kerroksessa keskella kaupunkia. Tosi kiva kamppa, kiva parveke. Siella sit juotiin salmiakkikossua (mulle tais riittaa jopa kaks huikkaa), syotiin pipareita, lihapullia ja hapankorppuja. Oli ihan hauskaa. Siella oli sit muutama muukin suomalainen ex-gappilainen, ja niitten kanssa juteltiin. Tosin englanniksi, en tieda miksi :p Sielta sitten katosin aika ajoissa moikkaamaan kavereita St Geromesiin, jossa olin pilkkuun asti sitten tanssimassa niiden kanssa. Tosin pilkku siella tulee joskus kello 01.30am, jotenka ei niin pitkaan. Kotio siita sit nukkumaan, koska seuraavaksi paivaksihan oli luvattu helletta!

Aamulla sit koitin vakisin paasta ylos kello 11am, katoin ulos ikkunasta, oli harmaata. En sit jaksanu nousta, jatkoin unia. Seuraavan kerran herasin kello 1pm, katsoin ulos. Oli harmaata. Ei napannu yhtaan, mut ajattelin etta pakkohan se on nousta. Harmaata.
Ulos sitten paasin, niin huh. Tosiaan oli jotain 38 astetta lampoa, ei vaan aurinko paistanut. Johtuikohan noista metsapaloista, kuulemma viidennes victoriasta palaa talla hetkella.
Kurkkasinkin hs.fi, ja;

Metsäpalot jatkuvat rajuina Australiassa
Julkaistu: 11:10
stt–afp–dpa
Sydney. Australian metsäpalot eivät ota laantuakseen. Metsää on palanut jo yli 200 000 hehtaaria maan kaakkoisosassa.
Yli 3 000 palomiestä taistelee estääkseen paloja leviämästä asuinalueille. Voimakkaat tuulet sekä 40 asteen lämpötila voimistavat paloja, jotka ovat pahimpia 70 vuoteen.
Victorian osavaltiossa on meneillään 14 suurta erillistä paloa samaan aikaan. Tilanne on pahin Melbournen koillispuolella, jossa useiden erillisten palojen pelätään yhdistyvän yhdeksi valtavaksi paloksi.
Palot ovat muutaman sadan kilometrin päässä Melbournesta, mutta sankka savu peittää kaupunkia.
Viranomaiset pelkäävät, että palot voivat kuivassa maastossa levitä 600 000 hehtaarin alueelle. Sammutustöissä on apuna myös armeija.


Huh! Aika rankkaa. Ilmeisesti vaikuttanee joo vahan. No mut takaisin perjantaihin, sitten kavereiden kanssa tuumittiin minne menna, koska kello on jo yksi. Rannalle menee 30min sporalla, ja takaisin toinen, ja mun piti olla takaisin jo 5.30, niinkuin Sophien ja Leoninkin. Paatettiin sitten lahtea meidan baarin managerin kamppaan, johon se oli meidat edellisena iltana kutsunut. Tiesin kampasta vaan sen etta se on todella uudella ja hienolla alueella, ja siella on uima-allas. Kelpasi meilla, ja suunnattiin siihen suuntaan.

Sinne kun viimein paastiin lahtemaan, oli kello jo jotain yli kaksi. Ilmaisella sporalla docklandsiin, ja siella oli Ant jo vastassa. Kun paastiin sisaan, jokainen meista meni ihan hiljaiseksi. Luulin etta perjantai-illan kamppa oli hieno, niin tama oli jotain uskomatonta. Parvekkeen koko oli noin 2x mun asunto Jyvaskylassa, se kertoo jo jotain. Kerrostalon parveke. Siella sit grillailtiin ja heiteltiin amerikkalaista fudista. Ensin tietenkin mentiin uima-altaan poreammeosaan smirnoff ice-pullot kadessa.

Siina sitten mietin, etta eihan taa backpacker-elama ihan niin koyhaa olekaan.

Koko ilta vietettiin siella, kaytiin valissa naapurissakin (missa oli viela isompi parveke!). Tosin valilla ma kavin hostellille duunit tekemassa, ja sit painuin heti takaisin. Meita oli siella vaan muutama, ja katteltiin sitten leffaa ja sillalailla. Ja kuulemma keskiviikkona mennaan uudestaan, ei haittaa kamalasti :D Maistuuuuu.

Unille paasin vasta joskus neljan maissa kun jostain syysta viihdyin siella Anthonyn luona aika hyvin. Heraaminen olikin sitten vaikeaa, vaikka mua tulikin aamulla joskus yhden maissa Jennifer ja Amy repimaan jaloista ja kasista ylos. Kuulemma ulkona oli kuuma. Kuulemma ulkona oli kuumempi kuin perjantaina. Kun sitten monen 5min lisa-ajan jalkeen paasin ylos ja ulos, siella oli Kuuma. 42 astetta mitattu. Itseani ei edes tama lampotila ahdistanut lainkaan, todellakin kelpaisi jos olisi kokoajan tallaista. Tanaan oli viela sekin etta aurinko paistoi toisin kuin perjantaina. Perjantaina oli aika paljon savua ilmeisesti ilmassa, ja tanaan ei sitten yhtaan. Kaverit keksi etta lahdemme North Melbourne Poolille, eli uima-allashassakkaan taas. Tramilla sinne sitten, sisaanpaasy 3.9$, ja olihan se aika hieno. Iso iso iso allas, pienia poreammeita, sellainen hieno leikkirata (joka wouterin kanssa sit rikottiin, lapset mulkkas vihaisesti sen jalkeen), ja kaikenlaista pienta harpaketta. Siella sit otettiin aurinkoa ja uiskenteltiin, ja ah, elama maistui taas. Muut lahti ajoissa, ja me Wouterin kanssa oltiin kun mitkakin vesipedot johonkin kuuteen asti, ja Jenniferikin tuli sit lopussa viela mukaan. Sitten lahdettiinkin viimeisina pois, La Porchettan (paras pitsamesta jossa olen ollut) kautta kotio hostellille.

Sitten yritin ottaa tunnin lepoa, ja lahdin toihin. Taalla sitten ollaan painettu Norjan markkinoita, eka makkareita ja nyt statoilia ja shellia. Hurlumhei!

Huomiseksi luvattu max 20, tosin tyopaikan infotaulut sanoi 32. Toivottavasti 32, vois taas menna uimaan. Musta on tullut vesipeto!

Nyt taytyy lahtea takas duuniin, pomo on aika pahalla paalla tanaan. Tai se on aika usein. Se ei oo kauheen kiva. Mut ei haittaa. Muut on kivoja.

Kuviakin on nyt, pitaa taas joskus lisailla.

Halailkaa toisianne!

<3

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Kreikan meri, meri Kreikan!

On ollu kivaa.
Keskiviikkoaamuna kun toista menin kotiin niin tuli sporaan tarkastajat. Esitin sitten tyhmaa turistia, kun oli lippu mutta en validoinut sita. Ei siina sit mitaan, uhkaili vaan etta voi tulla hefty fine, ja blaablaa. Nyt tosin vahan ahistaa enaa kulkea tolleen pummilla. Ei nain.
Toissa olin ke-to yo sit viela, ja hoidin Hollannin asioita. Kaikki suju ihan ok, paitsi etta silmat oli ihan kuolleet taas. Aamulla sit kun herasin joskus neljan maissa (mulle se on aamu.!) menin optikolle kysymaan etta onko mulla kaikki ok. Eka reaktio optikolta mut nahdessaan oli askel taaksepain ja "oh my!". Eli oli ne silmat vahan punaiset. Antoi sitten silmatippoja ja pari paria kertakayttopiilareita, kun tanaan mun lasien olis pitanyt olla valmiit... Ne autto tosi hyvin ja pystyin sitten illan olee "duunissa".
Eli hostellilla oli ekana ruoantarjoilua, meidan uus kokki on aivan loistava. Banglers & mash, ja kylla maistui. Ainakin briteille :) Ja toki mullekin.
Tan jalkeen ankaraa valmistautumista, ja toivomista etta porukkaa tulee paljon Billboardiin. Olihan mun eka ilta siella silleen, etta mulle maksetaan siita etta meen sinne :D Ilta oli ehka paras tahan mennessa, oli todella todella mukavaa. Silmatkin voi hyvin kun aina valilla kavin pistamassa tippoja. Muistan ton illllan ikuisesti, kaikki oli hyvin <3

Tanaan sitten herasin hirveaaan I LIKE TO MOVE IT MOVE IT renkutukseen, kun kaverit paatti teha jaynaa ja herattaa mut. Aarrrrgh! Mut sinansa ihan hyva etta paasin liikkeelle ja hakemaan mun uudet lasit! Vai paasinko sittenkaan.
Optikolle menin, josta tuli seta sitten lasien kanssa. "I have some bad news.".
Oli sitten pokat hajonnut kun uusia linsseja oli koitettu sovittaa. Kun homman tilasin, mulle sanottiin etta ne ei ota vastuuta jos jotain hajoo, mut koskaan ei mitaan hajoa.
Ja niinpa tietysti. Seta tosin lupasi porata uuden reian toiseen sankaan, ja laittaa siihen uuden metallitapin. Lupasi viela tehda sen ilmaiseksi, ja tan paivan aikana. Olis paras sit kans toimia, tai oon pulassa. Koska noi pokat rokkaa eniten, ja mun silmat karsii eniten. Vahan ahistaa, mutta jos ne nyt sais sen kuntoon niin olis jees.
Tasta pitas nyt lahtea ostamaan jotain pienta joululahjaa ehka suomen suuntaan, ja hakemaan promoottorikortteja Billboardista. Sitten kuudeksi pitsaa jakamaan hostellille. Grau. Illalla viela Jennin kanssa Cookieen, kun on yhden ruotsalaisen kolleegan laksiaispippalot. Tosin vaan pariksi tunniksi, ei sita nyt joka paiva tarvitse juhlia. Sinne on kuulemma tulossa 4 suomalaista tyttoa, jotka on kanssa ollut gapilla toissa. Kiva nahda niitakin :) Hostellillakin oli viimeyon pari suomalaista tytya, ja ne tulee taas maanantaina viikoksi. Hassua etta nakee niin paljon reissaavia tyttoja, mutta poikia olen nahnyt vasta yhden. 1 vs 9. Hmm. Olen harvinaisuus!

Mut nyt en valita. Jos saan lasini kuntoon viela tanaan, oon erittain iloinen. Kaikki on hyvin, hymyilyttaa. Aurinkokin paistaa <3

Tomorrow:
Dry. Morning smoke. Mainly sunny afternoon. Light to moderate northeast to
northwesterly wind. Max 37c.
Maistuu tallainen. Huomenna siis rannalle aamusta. Pakko. Eli tanaan kiltisti ajoissa nukkumaan :) Uimaan huomenna jee jee jeeeee!

Ma kuittaan ja lahden takas Billboardiin.

Nahdaan puppelit!

<3

tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Hmm...

Tekis mieli sanoo et miten ma saan mun unirytmin normaaliks, mut ei mun pida saada sita.
Harmittaa vaan ku tanaanki oli todella lammin paiva, mut herasin sitten viidelta illalla. Ei nain!
Nyt kuitenkin lupailin ittelleni etta kun lauantaiks on lupailtu lahemmas 40, etta herailen iha kohtuuajoissa etta paasen sinne rannalle. Ja uimaan!

Oli kylla tylsaa heraamisen jalkeenkin, kun kaikki on jossain poissa. Mut torstaina ne jo tulee, jee jee jehna!

Ei tas oo mitaa tapahtunu, nii en mitaa kerrokkaa. Silmiin sattuu.
Jotenki vaa tapana kirjotella tanne.

Nii ja Aiti ja Isa, tulkaa kattoo vormuloita!

<3

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Heissulivei.

Ruotsalainen tyokaveri kertoi tanaan etta Smurffit sanoivat aina ohjelman aluksi etta Hei Mukulat.

Kaikkea sita oppii.

Toinen tyoilta putkeen nyt tassa. Eka yo oli tosi kiva, aika meni tosi nopeasti. Eilen sitten herailin myohaan, ja mitaan jannittavaa ei kylla koko paivana kaynyt. Kirkin, Wouterin ja Leonin kanssa kaytiin kaupungilla, pojat ostivat tavaroita tanaan aamulla alkavalle roadtripilleen. Itsehan en paassyt mukaan kun en tiennyt saanko vapaata, ja sitten auto olikin jo taysi. Damn! Mutta sovittiin jo etta parin viikon sisaan tehdaan uusi. Autokin on ihan mukava, sellainen soponvihrea Jaguar. Ehka hieman turhan hieno ja bensasyoppo backpackerreissulle, mutta en valita. Jagge jagge jagge. Sitten paasen ajamaankin vasemmalla puolella tieta, hieman jannittaa. Wroooom!

Taa tyoyo on ollu aika vaikee koska silmat on tosi kipeet... Tai toinen silma. Ja todella punainen. Ei tykkaa silmat piilari+australian ilmasto-yhdistelmasta. Pakko herata aamulla ajoissa ja menna ostamaan jotain silmatippoja jotka pitais silmat tarpeeksi kosteina. Mikali se nyt auttais.
Perjantaina saan sit lasit, ootellaan ootellaan.

Lukasin tossa saaennustetta samalla, ja todellakin heraan ajoissa. 33 astetta ja pienta tuulta, eli taydellista. Harmi vaan kun parhaat kaverit on siella reissussa... Nooo, pitanee silti yrittaa rannalle painua, tai edes jonnekkin ulos.

2h tyopaivaa jaljella, sitten akkia kotiin ja piilarit irti. Unta pipoon ja virkeana ylos. Yeah, right.

Pakko kai lahtee painaa duunia. Oon ollu aika hyva tanaan.

<3

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006

Keskiviikkoiltana kavimme paikassa nimelta St. Gerome.
Aivan upea paikka. Todella pimealla sivukadulla kaupungin keskustassa, paikassa mihin ei vahingossa voi eksya. Tilat ovat todella ahtaat, baari sijaisee puoliksi ulkona, jossa soi upea konemusiikki... Ei mitaan listahittikamaa, vaan todellakin kaikkea muuta. Dj:ina vanha hauska japanilaisseta pitkine tukkineen. Penkkien virkaa toimittaa lahinna laudanpatkista ja oljytynnyreista tehty penkki, ja jotkut vanhat muovituolit. Baarissa on yksi tiski, jossa ei sellaisia erikoisuuksia kuin kassakone tai hanat ole. Oluet juodaan tolkeista, ja vodkakolan kola tulee tietenkin pullosta. Paikka joka taytyy nahda, upeaaaaa, upeaaa. Tykkaan isoista hienoista klubeista jotka soittaa listahittikamaa, ja tallaisista taysin vastakohdista. Herq.

Muistaakseni taman jalkeen menimme takaisin hostellille ja leffahuoneeseen... Keskiviikko on jo niin kaukana, ei voi muistaa hirvean tarkasti. Mitaan kamalan merkittavaa ei kuitenkaan tapahtunut.

Torstaina herasin myohaan, aivan varmasti. Sitten taisin illemmalla ruokaa tarjoilla, ja perusmeininkia vaan. Illalla sitten lahdettiin taas Billboardiin, jossa olen nykyaan toissakin. Kerron siita myohemmin.
Clubille meita tallakertaa taisi lahtea noin 15 ihmista, aina keraan suuren joukkion jolla sitten mennaan. Nyt oli Heatherin ja Kathrinen viimeinen ilta. Talla kertaa ilta ei kuitenkaan ollut kamalan onnistunut, join hieman liikaa, huonosti paassapysyvat silmalasini eivat tahtoneet pysya paassani ja putosivat kivilattialle, josta sitten toinen linssi otti hieman osumaa ja halkesi. Eiii onnistunut ilta sitten lainkaan. Lahdin hostellille aivan paniikissa, koska tiesin lasieni olevan todella kalliit... Onnekseni seuraavana aamuna sain huomata etta pelkoni on aivan turhaa, koska taalla linssit maksavat murto-osan suomen hinnoista. Pystyn helposti maksamaan uudet linssit omista palkoistani. Suomessa olisi ollut "hieman" nihkeampaa. Nyt ne ovat korjattavana, ja perjantaina pitaisi tulla takaisin. No worries!

Optikolta lahtiessani Melbourne Centralissa oli uuden Nintendo Wiin testausmahdollisuus. Ai etta mika laite! Uusi ohjausmahdollisuus on jotain todella hienoa, tahdon tuon laitteen. Vielakun hintakaan ei ole mikaan paha, niin miksei. Sitten suomessa. Tosin sitten tarvitsee television, eli sitten tarvitsee toita. Etta saas nahda nyt :D Mut oli hauskaaaa!

Sydan alkoi pomppimaan uudestaan kun lahdin takaisin hostellille, ja tuli puhelu tuntemattomasta numerosta. Vastasin, ja tati kertoi olevansa Billboardista, eli edellisen yon clubilta. Olin sitten vahan etta mitakohan pahaa mina olen tehnyt, ja sitten tati ystavallisesti pyysi minua ko. paikkaan toihin. Olin vahan etta mmmmmitah? Mutta han oli pistanyt merkille kuinka joka torstai tuon suuren joukon porukkaa sisaan, ja tahtoi tehda minusta promoottorin... Eli nyt saan rahaa ja drinkkilippuja siita hyvasta etta tuon ihmisia sisaan. Which is nice, jokatapauksessa kun niin teen. Lupasin sitten tulla promoottoriksi, ja niin. Kolmas tyopaikka ;)

Perjantai olikin sitten loppujenlopuksi aika tylsa, ja se vietettiin pitsaa jakaessa ja leffoja katsellessa. Ja oikeastaan niin lauantaikin, lehtia mag nationissa lukiessa, ja leffoja katsellessa. Jos ei halua lahtea ulos, niin ainoastaan oikea vaihtoehto on katsoa elokuvia. Tahdon oman kampan ja lapparin, sitten voisi istua koneellla sentas! Se on kivempaa :D
Pitaa toivoa joulupukilta lapparia. On se niin tarpeellinen.

Sunnuntaita vietetaan leppoisasti. Keli on mita parhain, lampoa riittaa. Aamusta herasin jo klo 12, ihme kylla kun nukkumaan menin vasta kuudelta... Marketille ostamaan hedelmia, tahdoin vaan yhden pineapplen, ai etta se on herkkua. Valtava 1.5kg pineapple, 1.5e. Nam!

Sitten tultiinkin Silken kanssa tanne kirjastoon, jossa hoidan velvollisuudet pois. Eli mailit ja blogit. Tajusin myos etta olin tyhma kun herasin niin aikasin, kun tanaan on taas tyo-yo. Ehka pitaa yrittaa nukkua viela paivaunet, etta siella sitten jaksaa. Nyt on 4 yota putkeen toita, mutta raha kelpaa. Ehka sitten voisin ostaa lipun 1.1.07 jarjestettavaan Summadayzeen, missa artisteina mm. Basement Jaxx, Bob Sinclair, Mylo... Eli aika unelma. Sinclairin listahitit kun osuu mun korvaan niin taydellisesti.

Mutta en nyt tieda mita muuta tassa pitaisi kirjotella. Tahtoo jo ulos nauttimaan auringosta...

Chuck lahti tanaan pois. Se on aika harmittavaa, han oli hauska tyyppi.

Mut eihan siina. Suomeen palaavalle Marikalle isot terveiset, koitahan paasta irti siita ruotsinsuomesta ja puhumaan ihan vaan suomea ;)

<3